In natural time – luonnollisessa tahdissa

Nian tulo elämääni oli juuri niin voimakas tapahtuma kuin kohtalokas kohtaaminen tanssilattialla voi ikinä olla – se kaappasi minut mukaansa yllättäen, vei pyörteisiinsä ja muuttaa elämääni yhä useammalla tasolla kuin mitä olisin ikinä osannut kuvitella.

Viime aikoina on omassa tanssissani noussut erityisen merkitykselliseksi Nian periaate luonnollisesta tahdista. Niassa puhutaan siitä, miten niin kuin jokaisella kasvimaan mukulalla, ja jokaisella linnunpoikasella, niin myös jokaisella ihmiskeholla on oma luonnollinen tahtinsa. Englanniksi tämä termi on ”natural time”, eli toisin sanoin luonnollinen aika. ”Kaikki aikanaan”, me sanomme. Ja Nian myötä: ”jokainen keho omalla ajallaan, omassa luonnollisessa tahdissaan”.

Luonnollinen tahti kehossamme on sitä, kun päästämme irti pyrkimisestä ja nykimisestä, ja annamme kehomme liikkua tavalla, joka on tälle kaikista harmoonisin ja tasapainoisin. Kun liikumme luonnollisessa tahdissamme, voimme havahtua siihen, miten kehomme tuntuu liikkuvan ”miltei itsestään”. Ja niinhän se liikkuukin. Meidän kehomme on tehty liikkumaan. Se, ettei se aina tunnu siltä johtuu useimmiten siitä, että olemme liikuttaneet sitä liian paljon, liian vähän, liian nopeasti tai emme ehkä sille tässä hetkessä kaikista luontaisimmalla tavalla.

Ehkä helpointa luonnollinen tahti on tunnistaa, kun lähdemme liikkeelle siitä, mitä se ei ole.

Minä tiedän, etten liiku luonnollisessa tahdissani kun kiidän kaupungin halki otsa kurtussa. Liikun kuin olisin vain kiireisiä ajatuksia pullollaan oleva pää kiikkuen neliraajaisen kantotelinteen päällä. Läsnäolosta ja rauhasta ei ole tietoakaan ja hoppu tiivistyy kireydeksi hartioissani. Hengitykseni on aivan yhtä pinnallinen kuin kokemukseni. Tässä tilassa sanon ”kyllä”, ennen kuin olen tosissani ehtinyt kuulla kysymystä, kaadan kurkkuuni kolmannen kupin kahvia ilman, että huomaan sydämeni kiihtyvää tikitystä ja syytän vatsapuruiksi outoa möykkyä vatsassani yrittäessäni edistää projektia, joka ei pitkään aikaan ole tuntunut oikealta.

Miten luonnollinen tahti sitten on löydettävissä? Itse olen päässyt lähemmäksi luonnollista tahtiani paitsi liikkuessani Nia-tunneillani, myös ollessani lähellä, luonnollisesti, luontoa. Kävellessäni luonnossa ei liikettäni tahdista ulkopuolinen ääni, liike tai päämäärä, vaan voin pysähtyä rauhassa kuuntelemaan sitä liikettä, joka on juuri minun keholleni ominaisinta. Hämmästyksekseni olen saanut huomata, että minun, jota ystäväni ovat joskus aikoinaan kutsuneet leikkisästi ”maantienkiitäjäksi”, luonnollinen tahtini tuntuu olevan kaikkea muuta, kuin kiitävä. Tämän entisen ylisuorittajan luonnollinen tahti onkin rauhallinen, aistiva ja hengittävä. Luonnollisessa tahdissa kehoni jokainen osa, todella kiireestä kantapäähän, saa olla osa askelta. Tunnen, että kehoni todella liikkuu – niin kuin se on tehty liikkumaan.

Luonnollisen tahdin löytäminen ei ole tuonut nautintoa ja selkeyttä vain askeliini tanssiessani ja kävellessäni, vaan myös kaikissa niissä pyörteissä ja kuvioissa, jotka muodostavat elämäni tanssin. Minulle on ollut valtava oivallus huomata, että ”hei, minullahan on täysi oikeus edetä omassa tahdissani!”. Minulla on oikeus antaa ajan kulua, ennenkuin vastaan minua askarruttavaan kysymykseen. Minulla on oikeus tunnustella ennen kuin hyppään. Ja toisaalta, minulla on oikeus hypätä juuri nyt ja heti, suinpäin ja hups, jos se tuntuu minulle oikealta.

Olen kävellyt muutaman kerran kaupungin halki nauttien jokaisesta askeleestani, hengitykseni syvyydestä, luonnollisesta tahdistani. Yllätykseni huomaan tämän herättävän huomiota toisella tavoin, kuin mitä olisin osannut odottaa. Minua ei kukaan katsokaan kuin mielipuolista, vaan noissa silmissä on jotain kummallista. Ehkä jopa kunnioitusta. Se näyttää siltä kuin… kuin… siltä kuin he katsoisivat voimakasta naista! Ja oikeastaan, he taitavat olla oikeassa. Liikkuessani luonnollisessa tahdissani olen yhteydessä valintoihini, yhteydessä liikkeeseeni, yhteydessä itseeni.

Ja se jos mikä on voimakasta.